Klubin joulukuun vapaaehtoinen on Jussi Kauppinen
Klubin joulukuun vapaaehtoinen on HJK Munkkiniemi 12 -joukkueen valmentaja Jussi Kauppinen. HJK arvostaa kenttätasolla toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä ja haluaa kiittää heitä panoksestaan seuran hyväksi palkitsemalla kuukauden vapaaehtoisen. Myös joulukuun vapaaehtoinen palkitaan HJK:n kumppanin Sokos Hotelsin lahjakortilla!
Yli kuusi vuotta saman joukkueen valmennuksessa toiminut Kauppinen kertoo ryhtyneensä valmentajaksi sitä perinteistä reittiä: kun lapsi aloitti joukkueessa, isä ryhtyi vapaaehtoiseksi apuvalmentajaksi. Siitä lähtien hän on ollut aktiivisesti mukana treeneissä ja hoitanut ottelupeluutukset ja turnaukset ynnä muut.
– Joukkueessa on vuosien varrella ollut mahtavia vastuuvalmentajia, joilta pelaajien lisäksi me ”faijakoutsit” olemme oppineet paljon. Itse olen aina pyrkinyt luomaan matseihin ja treeneihin turvallisen ympäristön, jossa lapsilla on mahdollisuus oppia uutta, myös epäonnistumisten kautta ja rakastua lajiin.
Kauppisen mielestä valmentaminen treeneissä ja peleissä on hyvää vastapainoa työlle hektisen työpäivän jälkeen.
– Paras palkinto valmentajalle on, kun näkee pelaajien kehityksen ottelutapahtumissa, missä treeneissä opetellut asiat pääsevät testiin, ja näkee hienon onnistumisen jälkeen ilon pelaajien kasvoilla. Joukkueessa on pelannut vuosien varrella pelaajia, jotka ovat päässeet harrastuksessa hienosti eteenpäin joko HJK:ssa tai muissa seuroissa. On myös hienoa seurata heidän uraansa ja kehittymistään.
– Nastaa on ollut, kun näin pitkään tätä on tullut tehtyä ja käytettyä vuosittain omaa aikaa satoja tunteja.
Munkka 12:ssa on Kauppisen mukaan edelleen paljon pelaajia, jotka ovat olleet joukkueen perustamisesta asti mukana.
– Munkan jengi on mahtava yhteisö. Jokainen vaikuttaa omalla tekemisellään siihen, millainen ympäristö on harjoituksissa ja ottelutapahtumissa. Joukkueella on ollut alusta lähtien huipputyyppejä vapaaehtoisina, ja heistä on tullut vuosien saatossa hyviä ystäviä. Pelaajien vanhemmat ovat tulleet tutuiksi ja he pitävät huolen, että vastustajat voitetaan myös kannustamisessa kentän laidalla.
Joukkueenjohtaja Jenny Taipaleella on vahvat perustelut Kauppisen valinnalle kuukauden vapaaehtoiseksi.
– Jussilla on pyyteetön ja aina innostunut ote poikien peluuttamiseen. Jussille jalkapallo on intohimo, mutta peleissä pojat ovat aina tärkeimmässä roolissa, ei tulokset. Tästä huolimatta tai juuri siitä syystä peliryhmälle on karttunut koko lailla voittoja ja menestystä niin piirisarjassa kuin turnauksissakin. Myös pojilta kuulee usein, että Jussi on ihan paras valmentaja!
Nyt alkanut kausi lienee Munkka P12 -joukkueen viimeinen, kun joukkueet yhdistyvät kauden jälkeen ja siirrytään 11v11-maailmaan.
– Itse toivon, että mahdollisimman moni pojista jatkaa ja futis on osa heidän elämäänsä jatkossakin, niin paljon se antaa valmiuksia niin fysiikalle kuin henkisellekin puolelle, Kauppinen sanoo.
Kiitos Jussi arvokkaasta työstäsi Klubin eteen!
Voit ehdottaa seuraavaa Klubin kuukauden vapaaehtoista tästä.