Valtteri Lauri palveluiden kehityspäälliköksi
HJK ry:n palveluiden kehityspäällikkönä on aloittanut 20. tammikuuta Valtteri Lauri. Palveluiden kehityspäällikkönä hän keskittyy etenkin erilaisiin liikuntapalveluihin.
– Kehitän jo olemassa olevia palveluita, kuten leiritoimintaa ja erilaisia tapahtumia, ja olen mukana luomassa myös uudenlaisia palveluita.
Jo ensimmäisinä työpäivinään Lauri on ehtinyt havaita, että HJK:n palvelutarjontaa voisi täydentää vaikkapa futisturnaus aikuisille harrastajille.
– Kaikkien palveluiden osalta mietimme, miten erotumme muusta tarjonnasta, millä palveluja myydään, ja miten niistä saa yhteistyökumppaneille kiinnostavia.
Lauri siirtyi Klubiin Suomen Monetalta, jossa hän työskenteli muun muassa tuotekehitysjohtajana ja senior concept developerina tuotteistaen ja markkinoiden erilaisia keräilytuotteita.
– Olen tehnyt tuotekehityksen lisäksi aika paljon suoramarkkinointia urheiluaiheisista tuotteista. Esimerkiksi kun Huuhkajat pääsi EM-kisoihin, siitä tehtiin tuoteperhe, jonka tuotteita myytiin useampia tuhansia.
Jalkapallotaustaa Laurilla on niin pelaajana kuin harrastejoukkueen joukkueenjohtajana ja valmentajanakin.
– Peliurani aloitin seitsenvuotiaana VJS:ssä, jossa pelasin A-junioreihin asti. Sen jälkeen olen pelannut eri alasarjajoukkueissa. Vuonna 2015 perustimme kaverijengin, joka pelaa tätä nykyä nelosessa.
Ensituntuma HJK:n työyhteisöön on ollut Laurin mielestä miellyttävä.
– Näin futisnörttinä on kivaa, että ihmiset täällä puhuvat jalkapalloa. Siinä tunnistaa oman kielensä saman tien.